Kokemuksia mikrotietokoneiden alkuajoilta
Synnyinkodissani Pihlajavedellä ei ollut sähköjä.
Sähköt saatiin vasta siinä vaiheessa, kun muutin pois
kotoa. Sähkön puute ei estänyt elektroniikkaharrastusta
- kolvi toimi akkuvirralla ja virtaa sai traktorin akusta. Komponentit
tilattiin postimyynnistä. Elektrofoton luettelo (vuodelta 1964) ja
Nuorten keksijöiden ja kokeilijoiden kirja olivat
”raamattuja”, jotka avasivat tien elektroniikan salattuun
maailmaan. Vuonna 1969 aloitin psykologian ja filosofian opiskelun
Jyväskylän yliopistossa. Äidin mielestä
tietojenkäsittely oli tulevaisuuden ala - toisena opintovuonna
hain ja sain tietojenkäsittelyopin opinto-oikeuden.
Aluksi yliopistossa käytettiin reikäkortteja - sitten tuli
osituskäyttötietokone Honeywell 1642. Niitä hankittiin
lähes kaikille yliopistoille. Honey oli ihmeellinen
tietokone. Sitä voitiin käyttää 25
päätteeltä ympäri yliopistoa. Muutto Turkuun
palautti tietojenkäsittelyn ”kivikauteen”. Turun
yliopiston IBM 1130 ymmärsi vain reikäkortteja.
Oulussa vuonna 1976 törmäsin Honeyhyn uudestaan. Aikaa oli
kulunut ja Honeystä oli tullut vanhus. Opiskelijanörtit
olivat keksineet konstin kaataa, jumittaa tietokone - tehtiin sopivan
iso aineisto, jota haettiin kiintolevyltä. Samanaikaisesti
kuormitettiin konetta muilta päätteiltä siten, ettei
Honey ehtinyt lukea ja palauttaa työtä takaisin
sallitun 4 sekunnin aikajaon rajoissa. Seurauksena oli tunnin
käyttökatkos. Käyttökatkokset olivat yksi peruste
uuden keskuskoneen hankinnalle. Muutama vuosi myöhemmin
Oulun yliopistoon hankittiin Univac-tietokone. Laskentakeskuksen
ilmoitustaululla luki: ”Bye Bye Honey - Welcome Univac”.
Yksi vaihe suomalaista tietokoneiden historiaa oli päättynyt.
Byte Magazine alkoi ilmestyä vuonna 1975. Muistaakseni tilasin
sitä alusta alkaen - myös viimeiseen numeroon saakka. Byte
esitteli mikroprosessoreiden mahdollisuuksia ja jopa ajatuksia kotiin
soveltuvista tietokoneista. Suomalaiset elektroniikkalehdet, kuten
Yleiselektroniikka/Elektroniikka uutiset olivat hyvin mukana kuvioissa.
Vuosi 1977 oli ratkaiseva, silloin Osmo Kainulainen suunnitteli
Telercasille Telmac-tietokoneen rakennussarjan.
Perheeseeni oli syntynyt juuri kaksi poikaa vuoden välein ja
asuntolainan hoitoon meni lähes koko yliopiston assistentin palkka
- mutta mikroprosessori piti saada. Ratkaisu tiesi
ylimääräisiä opetuskeikkoja Raaheen, Ylivieskaan,
Rovaniemelle … Tietokoneen kokoaminen meni lasten hoidon
siivellä. Isompi, yksivuotias poika Atte istui sylissä ja
pienempi poika Tuukka nukkui vieressä korissa. Isä luki
ääneen tietokoneen rakennusohjeita ja pienet kädet
pyrkivät aina sekoittamaan komponentit.
Tietokone tuli valmiiksi - mutta se ei inahtanutkaan. Ei auttanut muu
kuin soittaa Osmolle. Ongelma ei selvinnyt puhelimessa ja piirikortti
lähti matkalle Helsinkiin. Lievä pettymys väreili
ilmassa kunnes posti toi paketin ja tietokone palasi kotiin. Se toimi.
RCA:n monitoriohjelma, pseudokonekieli, Tiny-BASIC avasivat uuden
ulottuvuuden tietokoneiden sielunelämään. Aikaisemmin
tietokone oli jossakin päätteestä lähtevän
johdon tai korttilaatikon takana - nyt se oli tuossa
pöydällä. Tietokoneessa oli muistialueita, jonne voitiin
tallentaa ohjelmia ja datoja.
Koulukaverini Esko oli käymässä kylässä.
Tutkittiin tietokonetta - löydettiin muutamia yksinkertaisia
pelejä, jotka oli tallennettu samalle kasetille, jolla
monitoriohjelma oli. Koskaan aikaisemmin ei ollut mahdollista pelata
sellaisia pelejä. Koko yö meni pelatessa ja ohjelmoidessa -
tietokoneen lumo vei mennessään.
Psykologian assistenttina minulla oli paljon käyttöä
tietokoneelle. Tosin verottaja ei ymmärtänyt mitä
tietokoneella ja siihen liittyvällä kirjallisuudella
tehdään. ”Ei ole yleisesti tiedossa, että
psykologian assistentti tarvitsee työssään
tietokonetta” oli tyly vastaus vähennyksiä aneltaessa.
Ensimmäinen työhön liittyvä kehitelmä oli
ristiintaulukointiohjelma, joka oli alku myöhemmin
kehitettävälle PATO-tilasto-ohjelmalle. Laskennan
lisäksi psykologisten ilmiöiden esittely sai myös uutta
ulottuvuutta.
Ruokahalu kasvoi syödessä ja kolleegani Linkun, Juhani
Lindqvistin kanssa esitimme Oulun yliopiston kasvatustieteiden
tiedekunnalle mikrotietokoneiden hankkimista. Tällöin
elettiin vuotta 1978 ja ensimmäiset toimivat kaupalliset
mikrotietokoneet olivat tulleet markkinoille. Valinta osui Luxor ABC80
-tietokoneeseen. Tietokoneen ostaminen ei ollut yksinkertaista, koska
ostoon tarvittiin opetusministeriön lupa. Anomus tehtiin ja parin
kuukauden päästä pöydälläni oli
mikrotietokoneen ostolupa, jonka opetusministeri Pär Stenbäck
oli omakätisesti allekirjoittanut.
Ensimmäiset opetuskokeilut ala-asteen oppilaiden kanssa tehtiin
1979. Tietokone tuotti yksinkertaisia laskutehtäviä ja antoi
palautetta vastauksista. Tietokoneita oli kaksi ja oppilaat
työskentelivät tietokoneella kolmen oppilaan ryhmissä.
Oppimisesta en tiedä, mutta kaikki olivat innolla mukana.
Tutkimuksen tueksi tarvittiin tilastomenetelmiä - minun ja Linkun
mielestä tilasto-ohjelmiston voisi tehdä mikrotietokoneelle.
Opetushallituksella oli oppimateriaalin tuottamiseen tarkoitettuja
määrärahoja. Anomus tehtiin, mutta rahaa ei tullut.
Soitin rahojen myöntäjälle pettyneenä ja tivasin
hylkäämisen syytä. Vastaus oli suurin piirtein seuraava:
me täällä mietittiin, että noista
mikrotietokoneista ei ole oikein mihinkään oikeisiin
töihin - ei niihin kannata sijoittaa työtä.
Mikrotietokoneet tulivat jäädäkseen.
Kari Kotiranta