Kokemuksia mikrotietokoneiden alkuajoilta

Synnyinkodissani Pihlajavedellä ei ollut sähköjä. Sähköt saatiin vasta siinä vaiheessa, kun muutin pois kotoa. Sähkön puute ei estänyt elektroniikkaharrastusta - kolvi toimi akkuvirralla ja virtaa sai traktorin akusta. Komponentit tilattiin postimyynnistä. Elektrofoton luettelo (vuodelta 1964) ja Nuorten keksijöiden ja kokeilijoiden kirja olivat ”raamattuja”, jotka avasivat tien elektroniikan salattuun maailmaan. Vuonna 1969 aloitin psykologian ja filosofian opiskelun Jyväskylän yliopistossa. Äidin mielestä tietojenkäsittely oli tulevaisuuden ala - toisena opintovuonna hain ja sain tietojenkäsittelyopin opinto-oikeuden.

Aluksi yliopistossa käytettiin reikäkortteja - sitten tuli osituskäyttötietokone Honeywell 1642. Niitä hankittiin lähes kaikille yliopistoille.  Honey oli ihmeellinen tietokone. Sitä voitiin käyttää 25 päätteeltä ympäri yliopistoa. Muutto Turkuun palautti tietojenkäsittelyn ”kivikauteen”. Turun yliopiston IBM 1130 ymmärsi vain reikäkortteja.

Oulussa vuonna 1976 törmäsin Honeyhyn uudestaan. Aikaa oli kulunut ja Honeystä oli tullut vanhus. Opiskelijanörtit olivat keksineet konstin kaataa, jumittaa tietokone - tehtiin sopivan iso aineisto, jota haettiin kiintolevyltä. Samanaikaisesti kuormitettiin konetta muilta päätteiltä siten, ettei Honey  ehtinyt lukea ja palauttaa työtä takaisin sallitun 4 sekunnin aikajaon rajoissa. Seurauksena oli tunnin käyttökatkos. Käyttökatkokset olivat yksi peruste uuden keskuskoneen hankinnalle.  Muutama vuosi myöhemmin Oulun yliopistoon hankittiin Univac-tietokone. Laskentakeskuksen ilmoitustaululla luki: ”Bye Bye Honey - Welcome Univac”. Yksi vaihe suomalaista tietokoneiden historiaa oli päättynyt.

Byte Magazine alkoi ilmestyä vuonna 1975. Muistaakseni tilasin sitä alusta alkaen - myös viimeiseen numeroon saakka. Byte esitteli mikroprosessoreiden mahdollisuuksia ja jopa ajatuksia kotiin soveltuvista tietokoneista. Suomalaiset elektroniikkalehdet, kuten Yleiselektroniikka/Elektroniikka uutiset olivat hyvin mukana kuvioissa. Vuosi 1977 oli ratkaiseva, silloin Osmo Kainulainen suunnitteli Telercasille Telmac-tietokoneen rakennussarjan.

Perheeseeni oli syntynyt juuri kaksi poikaa vuoden välein ja asuntolainan hoitoon meni lähes koko yliopiston assistentin palkka - mutta mikroprosessori piti saada. Ratkaisu tiesi ylimääräisiä opetuskeikkoja Raaheen, Ylivieskaan, Rovaniemelle … Tietokoneen kokoaminen meni lasten hoidon siivellä. Isompi, yksivuotias poika Atte istui sylissä ja pienempi poika Tuukka nukkui vieressä korissa. Isä luki ääneen tietokoneen rakennusohjeita ja pienet kädet pyrkivät aina sekoittamaan komponentit.

Tietokone tuli valmiiksi - mutta se ei inahtanutkaan. Ei auttanut muu kuin soittaa Osmolle. Ongelma ei selvinnyt puhelimessa ja piirikortti lähti matkalle Helsinkiin. Lievä pettymys väreili ilmassa kunnes posti toi paketin ja tietokone palasi kotiin. Se toimi. RCA:n monitoriohjelma, pseudokonekieli, Tiny-BASIC avasivat uuden ulottuvuuden tietokoneiden sielunelämään. Aikaisemmin tietokone oli jossakin päätteestä lähtevän johdon tai korttilaatikon takana - nyt se oli tuossa pöydällä. Tietokoneessa oli muistialueita, jonne voitiin tallentaa ohjelmia ja datoja.

Koulukaverini Esko oli käymässä kylässä. Tutkittiin tietokonetta - löydettiin muutamia yksinkertaisia pelejä, jotka oli tallennettu samalle kasetille, jolla monitoriohjelma oli. Koskaan aikaisemmin ei ollut mahdollista pelata sellaisia pelejä. Koko yö meni pelatessa ja ohjelmoidessa - tietokoneen lumo vei mennessään.

Psykologian assistenttina minulla oli paljon käyttöä tietokoneelle. Tosin verottaja ei ymmärtänyt mitä tietokoneella ja siihen liittyvällä kirjallisuudella tehdään. ”Ei ole yleisesti tiedossa, että psykologian assistentti tarvitsee työssään tietokonetta” oli tyly vastaus vähennyksiä aneltaessa.

Ensimmäinen työhön liittyvä kehitelmä oli ristiintaulukointiohjelma, joka oli alku myöhemmin kehitettävälle PATO-tilasto-ohjelmalle. Laskennan lisäksi psykologisten ilmiöiden esittely sai myös uutta ulottuvuutta.

Ruokahalu kasvoi syödessä ja kolleegani Linkun, Juhani Lindqvistin kanssa esitimme Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnalle mikrotietokoneiden hankkimista. Tällöin elettiin vuotta 1978 ja ensimmäiset toimivat kaupalliset mikrotietokoneet olivat tulleet markkinoille. Valinta osui Luxor ABC80 -tietokoneeseen. Tietokoneen ostaminen ei ollut yksinkertaista, koska ostoon tarvittiin opetusministeriön lupa. Anomus tehtiin ja parin kuukauden päästä pöydälläni oli mikrotietokoneen ostolupa, jonka opetusministeri Pär Stenbäck oli omakätisesti allekirjoittanut.

Ensimmäiset opetuskokeilut ala-asteen oppilaiden kanssa tehtiin 1979. Tietokone tuotti yksinkertaisia laskutehtäviä ja antoi palautetta vastauksista. Tietokoneita oli kaksi ja oppilaat työskentelivät tietokoneella kolmen oppilaan ryhmissä. Oppimisesta en tiedä, mutta kaikki olivat innolla mukana.

Tutkimuksen tueksi tarvittiin tilastomenetelmiä - minun ja Linkun mielestä tilasto-ohjelmiston voisi tehdä mikrotietokoneelle. Opetushallituksella oli oppimateriaalin tuottamiseen tarkoitettuja määrärahoja. Anomus tehtiin, mutta rahaa ei tullut. Soitin rahojen myöntäjälle pettyneenä ja tivasin hylkäämisen syytä. Vastaus oli suurin piirtein seuraava: me täällä mietittiin, että noista mikrotietokoneista ei ole oikein mihinkään oikeisiin töihin - ei niihin kannata sijoittaa työtä.

Mikrotietokoneet tulivat jäädäkseen.

Kari Kotiranta